sunnuntai 28. elokuuta 2011

Virkattu hiuspanta ja päähuivi

VIRKATTU HIUSPANTA

Näin Lasten Metsola -sivuilla ihania virkattuja hiuspantoja!

Meille kans! Joten eiköhän hommiin!

Vanhasta pannasta päälliset vaan pois. Panta oli kirppislöytö Tapanilan kyläjuhlilta. Maksoi viisi senttiä :)




Muovipannan päälle virkkasin pannan myötäisesti kiinteillä silmukoilla "pussin" suljettuna virkkauksena. Sovitin sitä aina välillä pannan päälle. Lanka oli vanhaa lankakerän loppua.

Sitten vielä se ihana kukka pantaan... Ja tällainen siitä tuli :) Eikä ollut kallis... Eikä onneksi kovin työläskään.



HUIVI

Päähuivin tein jo kesällä. En ole vaan kerennyt postailemaan sitä. Mallasin huivin mallin ja koon vanhasta virkatusta huivista.




Aloitin huivin virkkaamisen keskeltä ja sitä tehtiin vähän kuin isoäidinnneliötä mutta vain puolikkaana kuviona.



Huomasinpa että olen nyt virkannut kovasti punaisia juttuja kun lankakaupoille ei ole kerennyt, eikä kirppiksiltä ole osunut silmiin hyviä lankoja.

lauantai 20. elokuuta 2011

Sadeviitta lapselle

Näin syksyn tullessa ajattelin esitellä teille erään vanhemman ompelukokeiluni. Idea projektiin lähti sadeviitan tarpeesta.

Rattaissahan on yleensä mukana kätevä sadesuoja, jonka voi nopeasti vain sujauttaa rattaiden päälle sateen yllättäessä. Seisomalaudalla kulkevakin tarvitsi sellaisen joten tein tällaisen kokeilun viime syksynä meidän esikoiselle. Tämä tuntui olevan toimiva malli meillä :)




Kaava on jotain omaa sähläystä... Tein sen niin kuin tekisin pyöreälle pöydälle pöytäliinan. Sitten vaan käsiaukot sopiviin kohtiin ja kanttaukset reunojen aukkoihin. Pään kokoinen aukko keskelle pyöreää palaa ja siihen mallailin hupun toisesta kaavasta ja kanttaukset hupun reunoihin vinonauhalla.




Kangas on ostettu aikoinaan keittiön pöydälle mutta päätyikin sitten tähän projektiin...

Kuvan malli oli tällä kertaa hyvin liikkuvainen... Kuvat ovat aika vauhdikkaita ;)

Hyvää syksyä kaikille!

torstai 18. elokuuta 2011

Prinsessoita kerrakseen



Kuumin juhlintabuumi on alkanut meidän perheessä. Nuorimmaisemme täytti kolme vuotta. Toiveena tytöllä oli prinsessateemaiset juhlat :)




Viime hetken tunnelmaa... Prinsessat ovat jo juhlatamineissaan valmiina...  Puvut ovat tietenkin äidin tekemiä. Kohta ne vieraat saapuvat...




Pöytäkin on jo katettu herkuilla...




Prinsessakakkukin odottaa jo! Työssä käyvän äidin pelastus: Valmiina ostettu syötävä kakunpäällinen!




ja päivänsankarin toivomia prinsessamuffinsseja :) Hauskat muffinssivuoat ovat Iloleipurin tuotantoa.




Juhlakoristeiden humua...




Meillä on tapana käyttää joka vuosi aina samoja koristeita synttärijuhlissa. Ne koostuvat Äidin tekemistä juhlalipuista ja tyttöjen kanssa askarrelluista kartonkikoristeista.

Kartonkikoristeiden ohje: leikkaa eri värisistä kartongeista 2cm x 16cm paloja ja taita ne pyörylöiksi ja liimaa lyhyet päät yhteen. Lisää renkaita niin paljon kuin haluat. Tosi hauskaa hommaa lasten kanssa! Suosittelen!



Lopultakin juhlahumua... Prinsessakruunujen askartelua! Jokainen pikku prinsessa sai askarrella juhlien alussa itselleen oman kruunun: Leikkasin kartongista kruununmallin johon sai kiinnittää mieleisiään tarroja. Sitten vaan mitattiin pään koko ja kruunun päät sidottiin nitojalla yhteen.








Juhlien ohjelmassa oli numerona myös ongintaa. Teeman mukaisesti lasten piti etsiä kodistamme joki jota vartioi sammakkoprinssi :)




Ideoimme tyttöjen "kummitustädin" kanssa onkimispisteen vanhasta lakanasta, Sinin siivoussetistä ja kaapista löytyneistä kartongeista. Kalojen ja sammakon kiinnitykseen käytimme maalarinteippiä kaksinkerroin. Sammakko oli minun piirtämäni ja kummitustädin värittämä. Kiitokset tärkeälle apulaiselle juhlien toteutumisesta!





Kalansaaliina oli sisällä sammakolta suklaapusu, prinsessapilli ja siirtokuvatatuointeja :)


Juhlat on saatu onnellisesti loppuun... ja päivänsankari oli tyytyväinen kemuihin. Valtakunnassa siis kaikki hyvin.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ihka ensimmäinen tunnustus!

Jee!

Sain ensimmäisen tunnustuksen! Kiitos Kotona Luovuuden Linnassa -pitäjälle!





Tunnustuksen saatuaan pitää paljastaa itsestään kolme asiaa: lempiväri, -ruoka ja paikka jossa haluaisi käydä.


Lempivärini taitavat olla punainen, keltainen, vihreä ja ruskea.

Lempiruokani on tällä hetkellä China Manin kana-annos nimeltään Tom Yum.

Haaveilen matkustavani joskus vielä Irlantiin.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin  Pikku kivi ja Peikkolapset -blogeille.

torstai 11. elokuuta 2011

Kastemekon kirjailua



Tämä jos mikä oli hikisin projekti ikinä!

Sain suuren kunnian kirjailla uuden nimen rakkaan ystäväni suvun kastemekkoon. Kaikki mekossa kastetut saavat oman nimensä muistoksi mekkoon. Kastemekon on tehnyt aikoinaan ystäväni isoäiti. Mekko on käytössä jo toisessa sukupolvessa. Ja toivottavasti tällainen aarre jatkaa vielä pitkään taivaltaan!

Voitte varmaan kuvitella että kesti pari kuukautta ennen kuin uskalsin aloittaa mekon kirjontahommat...

Vapisevin käsin ryhdyin hommiin ja tässä jonkinsorttinen tulos...




Nyt se on ikuistettu muiden joukkoon... huh!


lauantai 6. elokuuta 2011

Päiväkotiin syysvaatteita

Päiväkotiarki alkoi taas. Kesän aikana esikoinen oli ennättänyt venähtää pituutta ja vaatekaappi odottaa uutta täydennystä. Minun teki mieli kokeilla hiukan ruskansävyjä näihin uusiin päiväkotivaatteisiin...



Mekko on tehty Lasten Metsolan Blossom -joustofroteesta jonka tilasin jo keväällä kun se oli alennuksessa. Aivan mieletön kangas! Ihanat värit, ja kangas on todella hyvän laatuista!

Matkaan mukaan tehtiin myös uudet housut Metsolan keltaisesta joustofroteesta, mikäli kylmä ilma pääsee vaikka yllättämään.



Housujen kaava on otettu kirjasta nimeltä "Ompele Lapselle,  Pehmeitä vaatteita neuloksista koot 70-130cm". Sen on kirjoittanut Åsa Lennartsson.

Ja nyt olen virallisesti tehnyt ekat joustohousut lapselle! Ja vieläpä onnistuneesti :) Jee!

Seuraavaksi tavoitteena on ommella joustohousut taskullisena versiona... sitten joskus kun uskallan...



Mekon kaava on otettu vanhasta hyväksi todetusta mekosta. Käytin samaa kaavaa keväällä kun ompelin kesämekon esikoiselle. Todella kätevä malli, kun alle voi lisätä pitkähihaisen paidan tarvittaessa. Tytön kasvaessakin mekko muuntautuu kätevästi tunikaksi.

Haluaisin kokeilla myös vetoketjullisen hupparin tekoa joustokankaasta. Olisiko teillä, ihanat lukijani ja blogini seuraajat, ehdottaa minulle hyväksi todettua mallia / kaavaa? Kaipaisin vinkkejä...

tiistai 2. elokuuta 2011

Sur Rur -kirjan innoittamaa

Vauvabuumi jatkuu ystäväpiirissämme ja pohdin että mitäs viemisiä sitä keksisi...

Ajattelinpa sitten minäkin kokeilla jotain tästä ihanasta Marimekon tuunauskirjasta, jota muutkin bloggaajat kehuvat. Tämä ensimmäinen versio on kokeiltu Marimekon tilkkukangasjämistä joita on kertynyt vuosien varrelta.

Tein kaavat omasta päästä tilkkujen koon mukaan, katsoen kirjan kuvasta mallia.




Tässä tutun vauvalle jotain mitä imeskellä ja heitellä...

Oli muuten hauskaa hommaa! Ihanan nopea tehdä ja tilkut menevät kätevästi kiertoon... Täytyy tehdä näitä varmaan lisää :)




Tytötkin haluaisivat leikkiä kovasti "öttömölliäisellä".  Auttoivat innoissaan äitiä kuvapaikkojen etsimisessä ja asettelussa :)

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...