Edit: Hohhoijaa, taisin olla hieman väsynyt kun alunperin postasin tämän =) Nyt fonteistakin saa selvää.
Kiitokset
Teijalle!
Ideana on vastata viiteen kysymykseen, ja laittaa sitten tunnustus viidelle eteenpäin.
1. Lempiruoka: Vaihtelee, tällä hetkellä lempparini on kasvisburritot uunissa. Nams!
2. Lempimakeiseni: Irtokarkit, ehdottomasti!
3. Lempiluettavani: Käsityökirjat ja scifi/fantasiakirjat
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Hetken mielijohteesta, mielellään rauhassa ajan kanssa, ja yksin ilman, että kukaan roikkuu nilkassa! Yleensä rauhallista aikaa ei ole ja teen vauhdilla simppeliä ja nopeeta.
5. Lempielokuva: Katselen paljon elokuvia miehen elokuvaharrastuksen myötä. Mulla ei taida olla suosikkia tällä hetkellä.
Tuntuu siltä, että tämä tunnustus on vaeltanut jo aika monessa blogissa. Jos et tätä ole vielä saanut niin nappaapa se nyt itsellesi!
*****
Kiitokset
Pikku Hoolle ja
Novamelinalle!
Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
- Haluaisin oppia neulomaan!
- Olisi ihanaa jos pääsisin joskus jollekin käsityökurssille
- Uutena tulokkaana olen todella positiivisesti ällistynyt blogimaailmasta! Olen aivan ihmeissäni kaikista taitavista käsityöläisistä ja harrastelijoista joita saan seurata upeiden blogien kautta. Olen ihmeissäni siitäkin, kuinka tämä maailma on imaissut minut täysin mukaansa... Koukussa siis olllaan!
- Haluan kiittää blogini vankkaa taustatukea eli miestäni ja Elinap:a. Ilman heitä en olisi pitämässä tätä blogia!
- Haluan esitellä blogissani tekemiäni käsitöitä, tuunauksia, retrojuttuja ja kirppislöytöjä enkä niinkään lapsiani...siksi valokuvani blogissa ovat aina leikattu, muokattu tai osittain blurrattu.
- Musta on hauskaa puuhastella lasten ja nuorten kanssa, sekä töissä että kotona
- Mun vanhemmat ovat astmaatikkoja. Mulla oli lapsena kilpikonna. Se oli varsinainen superkonna! Sen nimi oli Römis. Hänen muistokseen blogissanikin seikkailee kilpikonnia...
- Ja lopuksi: Olisi kiva voittaa lotossa, vaikka en koskaan pelaakaan!
Musta tuntuu siltä, että tämäkin tunnustus on ollut jo monella. Laitan sen jakoon kaikille lukijoikseni kirjautuneille jotka pitävät blogia. Ota tämä jos et ole sitä vielä saanut! Olet sen ansainnut!