Innostuimme tyttöjen kanssa tänä vuonna askartelemaan pääsiäiskortteja.
Idea perunoilla painamiseen lähti Askarrellaan Yhdessä -kirjasta.
Löysin kirjan edulisesti kirpputorilta. Välillä lykästää!
Kirjasta löytyy vaikka mitä kivaa yhdessä askartelemiseen.
Meillä yhdessä askarteleminen keksitään yleensä hetken mielijohteesta. Tein pupuleimasimen tavallisesta ruokaperunasta terävällä veitsellä. Parempaa pupumallia en juuri sillä hetkellä keksinyt :) Kotoa löytyi myös onneksi vähän oranssia ja keltaista askartelukartonkia ja valkoista sormiväriä. Näin saivat alkunsa meidän pupukortit!
Lapset saivat painaa puput kortteihin. Laitoin maalia pahvilautaselle, johon perunaleimasin kastettiin. Seuraavaksi leimasinta hierottiin toiseen puhtaaseen pahvilautaseen, jotta ylimääräiset maalit jäisivät siihen. Ja sitten vaan painamaan!
Minä piirsin pupuille pienet yksityiskohdat maalin kuivuttua.
Hauskaa ja nopeaa puuhaa :)
Kokeilin askarrella myös Tiimarin nappikukkia pääsiäisruohon koristeiksi. Kyllä ne ovat vaan söpöjä :) Ihana idea Anu Harkilta!
Hauskaa pääsiäisen odotusta kaikille! Tervetuloa, uudet lukijat!
perjantai 30. maaliskuuta 2012
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Tytöille vaatteita trikoosta
Olen ommellut oikein urakalla perusvaatteita arkikäyttöön.
Esikoinen alkaa venyä vanhoista vaatteistaan ulos. Sain viimeinkin ommeltua hänelle kauan sitten luvatun tunikamekon Liandlon Kultakutri-kankaasta. Kangas on tilattu aikoinaan muistaakseni Hannan kankaasta. Kaava on oma.
Olen aloittanut myös t-paitojen ompelun tytöille kesää varten:
Punahilkka-kankaan tilasin Ikasyriltä jo viime keväänä. Slim fit -t-paidan kaava on Ottobre-lehden numerosta 3/2011.
Kultakutri-kankaasta riitti paita pikkusiskollekin :)
Hurautin koneella muutamat perushousut ja hameenkin. Kankaat ovat Lasten Metsolan joustofroteeta ja resorit on ostettu Eurokankaasta ja kirpputorilta. Froteehousujen kaava on Åsa Lennartssonin "Ompele lapselle pehmeitä vaatteita neuloksista" -kirjasta. Kaava on hoikan mallinen ja helppo!
Hame syntyi omalla kaavakokeilulla.
Tein myös muutaman pipon vanhojen kankaiden lopuista. Kuosikankaat olen aikoinaan tilannut Sampsukasta. Pipojen sisäkankaat ovat kirpputorilöytöjä.
Pipojen ompeluohjeita löytyy netistä mukavasti. Nämä on tehty Kukikkaat kuosit -blogin ohjeilla. Kiitokset ohjeiden tekijälle!

torstai 22. maaliskuuta 2012
Virkattu kori ja virkattu matto
Kyllä tää matonkuteilla virkkaaminen on vaan niin koukuttavaa! Nyt on yritetty virkata kori ja matto.
Haaveeni oli kokeilla virkata iso kori langoille. Ja tällainen siitä tuli :
Virkkasin sen kiinteillä silmukoilla, omalla ohjeella, koukulla no 9. Lastenhuoneen mattoprojektista jäi mukavasti vielä kuteita ja hyödynsin ne tähän. Korin korkeus on 40cm ja halkaisijaltaan se on 39cm. Sinne mahtui kivasti lankoja :)
Suunnittelin myös tekeväni uljaan ja ison "juhannusruusu-maton" olohuoneen lattialle. Aloitin maton alunkin jo reteästi suurentamalla alkuperäistä mallia. Mutta murrr! Vaikka olin varannut matonkudetta monen monta kiloa, se loppui kesken! Eikä kaupasta saanut enää samaa sävyä, koska kuteet olivat vaateteolllisuuden ylijäämätrikoota :( Kuteiden värit ja paksuudet vaihtelevat paljon! Yritin jopa värjätäkin kudetta, mutta en onnistunut saamaan toivottua sävyä :(
Niinpä matosta tehtiin melkein kun juhannusruusumatto :/ En yksinkertaisesti jaksanut purkaa ja aloittaa alusta...
Kyllä se meille matoksi kelpaa. Siistiä käsialaahan se on. Värien sävyerot vain harmitttavat. Ja mallin muutos. Tytöt ovat onneksi iloisesti omineet sen. He leikkivät olohuoneessa välillä Maija mehiläisiä ja käyvät "mattokukassa" hakemassa mettä :) Matto kelpaa heille myös köllöttelyalustaksi samalla kun katsotaan televisiota.
Maton halkaisija on 120 cm.
Kaikki kuteet näihin projekteihin on ostettu Oulunkylän lankamaailmasta.
Haaveena on edelleen ehkä se täydellinen matto, sitten joskus...
Nyt on kyllä hartiat vähän jumissa ja lompakkokin aika kevyt.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Tunnustan!
Olen saanut hienon tunnustuksen kolmelta ihanalta bloggarilta: Sivusta seuraavan, Mielen ja Vaapulan -blogeista. Kiitos teille kaikille kovasti!
Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15:lle blogille/bloggaajalle
1. Olen vanhempieni iltatähti
2. Mulla on aikamoinen kasa lankoja =) saas nähdä, mitä niistä vielä syntyy...
3. En yleensä malta lööbata sohvalla
4. Mulla on tällä hetkellä neljä käsityöprojektia kesken
5. Virkkaan mieluummin kuin kudon
6. Haluaisin oppia applikoimaan kunnolla
7. Toivoisin, että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja =)
Tämä award on kiertänyt monissa lukemissani blogeissa. Ajattelinkin laittaa tämän eteenpäin nyt muutamaan hieman erilaiseen blogiin, jotka ovat olleet musta koskettavia:
Palasia sateenkaaresta
Tanssii taaperon kanssa
Haikaramatka
Romulyyli

tiistai 13. maaliskuuta 2012
Arpajaisvoittoja
Mari selviytyi 1-vuotisarvonnassani voittajaksi ja hänelle lähtee kevään inspiroimat Erittäin Aurinkoisen Pirteät tossukat!
Muakin lykästi vähän aikaa sitten Vaapula -blogin arvonnassa! Oli muuten meikäläisen ensimmäinen kerta kun voitin jotain :)
Sain aivan IHANAN kesäisen setin kaikkea pientä kivaa :) Kiitos kovasti Manda!
Kyllä arpajaiset ovat aika hauskoja! Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

lauantai 10. maaliskuuta 2012
Pääsiäinen jo mielessä
Kevättä odotellessa otimme tyttöjen kanssa jo varaslähdön pääsiäiseen. Meillä on sairasteltu 1,5 kk nyt aika paljon ja eräänä sisäpäivänä ajattelimme ottaa tyttöjen kanssa koristeet jo esille, jotta olisi jotain tekemistä...
Mutta voi, mikä pettymys! Koristeita ei ollutkaan tarpeeksi. Lastenhuone jäi ilman koristeita :(
Onneksi olin saanut appivanhemmilta ihkun kirjan "Kajsan iloiset tilkut" joululahjaksi :)
Kirjasta löytyi mielestäni ehkä helpoimmat ja suloisimmat kaavat+ohjeet keväisiin lintuihin. Niitä oli ihanan nopea ommella! Materiaalit näihin lintuihin löytyivät omista kaapeista ja varastoista.
Löysin myös söpöjä kukkopillejä lähimmästä S-marketista :) Aivan mielettömät värit! Ne kukkoilevat nyt meidän keittiössä.
Nyt on hyvä odotella kevättä :) Hyvää kevään ja Pääsiäisen odotusta teille kaikille! Tervetuloa seurailemaan käsityökokeilujani uudet lukijat ja seuraajat!
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Tilkuista farkkuhameet tytöille
Olen kuolaten katsellut Ompelun iloa ja ihanuutta -blogin ihania palafarkkuhameita!
Nytpä meilläkin on sellaiset!
Nuorimmaisen hameeseen kulutettiin äidin vanhat farkkuleggingsit. Hameesta tuli hiukan kapeampi, kun kangas ei riittänyt moneen palaan. Toisaalta tämänkin mallinen hame on hauska.
Olen katkerana ihastellut jo kauan taitavia äitejä, jotka ompelevat mitä upeimpia applikointeja lastenvaatteisiin. =) Multa kun ei tunnu luonnistuvan tuo applikointi, niin ajattelin kokeilla virkkaamista.
Virkattu lintumalli löytyi Novitan kesä 2011 -lehdestä. Höystin mallia lisää hieman kirjomalla linnulle töyhtöt päähän. Olin jo pitkään haaveillut lintumallin kokeilua. Tykkään kovasti Hanna Välitalon leikkimielisestä tyylistä. Kirjonnasta innostuneena kokeilinkin ommella köynnöstä koko hameen ympäriinsä:) Virkattu lintu on ommeltu hameeseen ompelukoneella kiinni.
Resorit ovat Eurokankaasta ja langat kirjontaan ja virkkaukseen löytyivät omista varastoista.
Isosisko halusi pinkin perhosen ja paljetteja omaansa. Malli syntyi äidin kokeilusta. Tähän löysin farkkumateriaalin kirpputorilta. L-koon kirputorilta löydetyistä joustofarkuista saatiinkin vähän enemmän helmaa :)
Hameet pääsivät jo juhlimaan kaverin syntymäpäiville. Lintuhame kävi jo pesukoneessakin. Iloinen yllätys oli, että kirjailut ja virkattu kuva kestivät konepesun hienosti! Laitoin hameen nurinpäin pesupussiin 40 asteen ohjelmalla.
Olipa hauska ompeluprojekti! Pitäisiköhän tehdä itsellekin palahame?
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Blogihaasteita!
Kotona luovuuden linnasta tuli kiva haaste, jossa tulisi mainita 4-5 blogia, joilla on alle 200 lukijaa. Laitetaanpa hyvä kiertämään!
Haluan jakaa tämän haasteen eteenpäin muutamalle uudelle blogilöydölleni:
Ruohonvihreä -blogissa on ihania retrojuttuja!
Lankalauantai on inspiroiva blogi, jossa esitellään monenlaisia virkattuja ja neulottuja juttuja.
Virkattu lintu- blogista löytyy ihania värejä, kuvia sekä paljon virkattuja ja neulottuja töitä.
Inkeliina - blogin pitäjä on monipuolinen käsityöläinen. Blogista löytyy kaikenlaista ihanaa!
Tuulivei - blogissa ommellaan ja suunnitellaan kuoseja.
*************************
Sain myös Saaran projektit -blogista kauniin tunnustuksen! Kiitos!
Tunnustuksen jakamisen kriteerinä on jakaa se viidelle inspiroivalle blogille, joissa on alle 200 kirjautunutta lukijaa. Inspiroivia blogeja on netti pullollaan, mutta itse jaan tunnustuksen tällä kertaa seuraaville blogeille:
Kewa kokeilee -blogista löytyy kekseliäitä ja upeita ommeltuja tuunaus- ja kierrätysideoita.
Ahdin tila -blogin pitäjä tekee ihania käsitöitä, kertoilee vanhan talon kunnostamisesta ja pitää suloista puotia Tampereella.
Poppelinan kotikolossa - blogissa esitellään mm. vanhan talon kunnostusta, tuunauksia, ihania sisustusjuttuja ja kirpputorilöytöjä.
Kikkaillaan ja tikkaillaan -blogissa tehdään monipuolisesti käsitöitä laidasta laitaan.

torstai 1. maaliskuuta 2012
1-vuotisarvonnan voittaja!
Jes!
1-vuotisarvontani sujui hienosti!
Osallistuja oli arvonnassa huikea määrä! Arvonta suoritettiin Excelillä ja netin satunnaislukugeneraattorilla.
Voittajaksi selviytyi tässä arvonnassa:
Mari
Otathan pikaisesti muhun yhteyttä niin aloitetaan miettimään Pirteiden tossujen kokoa ja väriä!
Sähköpostiosoitteeni löydät tuosta oikealta.
Kiitos kaikille osallistumisesta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)