lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tilkuista farkkuhame äidille

Tein tyttärilleni hauskat tilkkuhameet vähän aikaa sitten. Mua jäi hiukan mietityttämään silloin, että pitäisikö tehdä itsellekin farkkuhame. Ja pakkohan projekti oli lopulta toteuttaa!



Farkkutilkut hameeseen saatiin suvun miesten vanhoista farkuista :)



Hameen kaavat ja malli syntyivät tehdessä :) Vyötäröllä on resori.

Koristetta kaipasi mun mielestä tämäkin hame. Löysinkin varastoistani pieniä virkattuja pitsipyörylöitä, joita ompelin kiinni koristeeksi. Niitä oli yksi liian vähän, joten päätin kokeilla itsekin virkata yhden palasen.




Mallin valitsin Mary Olkin "Peitteitä ja hartiahuiveja" -kirjasta joka on painettu 1974. Kirja on hieno kokoelma perinteisiä suomalaisia virkkausohjeita. Mallit on kerätty kotien lisäksi mm. Helsingin Kaupungin museosta, ja jokaisella on oma tarinansa.

Kirja on muistaakseni ostettu aikoinaan kirpputorilta. Huuto.netissäkin näyttää olevan tätä tarjolla.



Pitsipyörylä, jonka mallia kokeilin, on nimeltään "Visbyn pyörylä".



Aika veikeä hame tuli, ja edulliseen hintaan :) Tykkään!


Hauskaa Vapun odotusta kaikille!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Virkattuja hiuspantoja

Ihana keväinen sää on saanut mutkin innostumaan virkkaamaan kukkia :)




Tilasin Punahilkka -nettikaupasta kivan värisiä hiuspantoja vähän aikaa sitten ja halusin koristella niitä hiukan. Idean näihin pantoihin sain googlaamalla"crochet flowers". Sitä kautta löysin kivoja kuvia erilaisista kukkamalleista sekä pantaideoita.

Mallit olen virkannut omilla ohjeilla, kokeillen ja purkaen. Langat ovat vanhojen kerien loppuja. Virkkuukoukkuna oli 2.5 koukku.



Isosiskolle lempiväriä lilaa :)


Pikkusiskolle nappikokeilua ja pinkkiä :)


Ja äipälle tietenkin isompi kukkakokeilu. Ihana malli syntyi yrityksen ja erehdyksen kautta. Tykkään!

Ihanaa kevättä kaikille! Tervetuloa uudet lukijat!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Nukkekotiprojekti alkaa

Tein hauskan löydön kirpputorilta - itsetehdyn 70-luvun nukkekodin!



Värit ovat huikean retrot, juuri mun tyyliin :)

Nukkekodin lattiatkin oli vuorattu tyylikkäällä parkettihenkisellä muovimatolla! Tykkäsin myös kovasti takasta :) Harmi vain, että ikkunat ja ovet puuttuvat :(

Taidan olla retronukkekodista enemmän fiiliksissä kuin tytöt. Tästä taitaakin tulla enemmän äiteen oma projekti...

Tapetit olivat kärsineet vuosien saatossa ja aloitinkin nukkekodin kunnostuksen niistä.



Poistin vanhat liimatut tapetit ja tapetoin nukkekodin tapetin paloilla, mitä varastoista löytyi. Iloisen kirjava tuli :)



Seuraavaksi haaveilen löytäväni talon tyyliin sopivia nukkekodin huonekaluja... Omia nukkekodin kalusteita lapsuudesta on vain kylpyhuoneen ja pöydän verran.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Molla-Maija ja Molla-Milla

Hei! Me ollaan mollasiskot Maija ja Milla!


Meidät on tehty kokonaan kierrätysmateriaaleista.

Kaavat olen piirtänyt itse. Mallia molliin löysin täältä.




Pituudeltaan mollat ovat n. 50cm.



Heippa! Me lähdetään nyt leikkimään!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Hiiripipon virkkausohje


Eräs lukijani kyseli, josko voisin tehdä tarkemmat ohjeet mun tekemästä hiiripiposta.

Tässäpä ohje nyt olisi:

Mun Tekemä Hiiripipo!


Muistathan, että ohje on suuntaa-antava. Jokaisella meillä on erilainen virkkauskäsiala!

Jos virkkauslyhenteet eivät ole tuttuja, niin käypä tutustumassa niihin täällä.

Mikäli ohjeesta löytyy epäselvyyksiä, niin otathan yhteyttä! =) Julkaisen ohjeen Creative Commons -lisenssillä - voit vapaasti kopioida ohjetta ja tehdä siitä vaikka oman versiosi, kunhan linkkaat alkuperäiseen ohjeeseeni.



Tarvitset kaksi kerää harmaata villalankaa (multa löytyi nyt tämän merkkisiä - olen tehnyt virkattuja pipoja myös kaikenlaisista jämälangan lopuista), kaksi kerää vaaleanpunaista lankaa ja virkkuukoukun no 7-8.

Lakkiosa:


Aloita virkkaamalla 3 kjs kaksinkertaisella langalla ("kaksinkertaisessa langassa" lanka tulee kahdesta kerästä samaan aikaan ja virkataan kuin olisi yksi lanka).


1krs: virkkaa ensimmäiseen kjs:n 12 pylvästä, yhdistä kerros piilosilmukalla. Virkkausta jatketaan siis suljettuna virkkauksena.

2 krs: Aloita kerros 3 kjs :lla (= 1 pylväs), virkkaa kaksi pylvästä jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen. Yhteensä 24 pylvästä. Yhdistä kerros piilosilmukalla.

3 krs: Aloita kerros 3 kjs:lla. Virkkaa joka toiseen silmukkaan kaksi pylvästä. Kerros kiinni piilosilmukalla. Voit myös lopettaa leventämisen ja tehdä kerroksen pylväitä ilman lisäyksiä. Kokeile jo tässä vaiheessa pipon leveyttä lapsen päähän.

4 krs: Voit lopettaa leventämisen tai jatkaa leventämistä virkkaamalla kaksi pylvästä joka kolmanteen silmukkaan.

5-10 krs: ei lisäyksiä, virkkaa pylväitä. Aloita ja lopeta kerrokset kuten edellisillä kerroksilla.

Sovita pipoa lapsen päähän. Mikäli pipo ei ole tarpeksi syvä, lisää kerroksia.

Korvaläpät lakkiin:




Jätin keskitakasaumasta neljä pylvästä vapaaksi. Sitten jatkoin virkkausta kaksinkertaisella langalla edestakaisin:

1 krs: Aloita 3 kjs + 6 pylvästä (= 7 pylvästä)
2 krs: 6 p, (jätä aina kerroksen viimeinen pylväs tekemättä)
3 krs: 5 p
4 krs: 4 p

Virkkaa kiinteitä silmukoita ympäri pipon alareunaa.

Hiiren korvat:


Virkataan suljettuna virkkauksena kaksinkertaisella vaaleanpunaisella langalla:

3 kjs, joista ensimmäiseen virkataan:

1 krs: 12 p
2 krs: jokaiseen pylvääseen kaksi pylvästä, yht. 24 p
3 krs: joka toiseen pylvääseen kaksi pylvästä, joka toiseen yksi pylväs



Vaihda kaksinkertaiseen harmaaseen lankaan.

4 krs: taita korva puoliksi. Jatka virkkaamista pylväillä keräten molemmat reunat yhteen. Virkkaa joka kolmanteen pylvääseen kaksi pylvästä. Päättele langat.

Kun ompelet korvia kiinni pipoon, koeta asetella korvat hiukan kolmiomaiseen kulmaan, niin ne pysyvät höröllä.

Rusetti:


Virkataan kaksinkertaisella vaaleanpunaisella langalla edestakaisinvirkkauksena.

8 kjs, joista kolme ensimmäistä kjs koukusta laskettuna jää kerroksen ensimmäiseksi pylvääksi

1 krs: 6 p
2 krs: ensimmäiseen pylvääseen virkataan kaksi pylvästä eli yht. 7 pylvästä
3 krs: lisäys kuin edellisellä kerroksella eli yht. 8 p
4 krs: 8 p
5 krs: viimeiseen silmukkaan ei tule pylvästä eli yht.7 p
6 krs: vähennys kuin edellisellä kierroksella eli yht. 6 p
7- 12 krs: virkkaa jatkoksi uudelleen kerrokset 1-6


Taita rusetin päät keskelle ja ompele kiinni. Kiinnitä rusetti mieleiseen kohtaan pipoa kiinni.

Kiinnitysnauhat:


Lopuksi voit lisätä vielä nauhat korvaläppiin, jotta pipo pysyy hyvin päässä. Mä tein ne näin:


Leikkasin kolme n. 45cm langanpätkää. Vedin ne koukulla läpi ja sitten olikin kuusi langanpätkää, joista on hyvä lähteä letittämään. Päätin letityksen solmulla.



Pipo on kevyt ja ilmava. Jos haluat tehdä tiivimmän mallin, suosittelen tekemään pipon kiinteillä silmukoilla - näin tein alla olevan nallepipon viime syksynä.Voit kokeilla myös paksumpaa lankaa. Suosittelen hiiripipon alle kypärälakkia! Ei kutita ihoa, eikä tuuli tuiverra päätä.


Hyviä virkkuuhetkiä!

Creative Commons -lisenssi
Mun Tekemä Hiiripipo jonka tekijä on Mun Tekemä! on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi lisenssillä.

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...