maanantai 27. toukokuuta 2013

Anna hyvän kiertää -käsityöhaaste



Anna hyvän kiertää -käsityöhaaste


Nyt oli pakko lähteä mukaan Hapsuli -blogissa olleeseen haasteeseen! Tämä kuulostaa hauskalta projektilta =) Kolme ensimmäistä henkilöä, jotka lähtevät haasteeseen mukaan, saavat minulta postitse jotain kivaa omin käsin tehtyä 12 kuukauden kuluessa. Ilmoittautuminen tapahtuu tähän postaukseen kommentoimalla. Osoitteen voi ilmoittaa minulle sähköpostitse.

Sääntönä on myös se, että näiden kolmen ilmoittautuneen tulee jatkaa haastetta omassa blogissaan samalla tavalla. Toivon, että blogini lukijoista löytyy kolme innokasta! En ole vielä miettinyt, mitä minä teen, mutta toiveitakin voi esittää ja antaa vinkkiä siitä, mikä kiinnostaisi.


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hääparille tipusia

Pääsin pitkästä aikaa askartelemaan hääkorttia =)


Näin tämän suloisen lintumallin uusimmassa SK-lehdessä no 5-6. Mallia oli heti pakko kokeilla! Pitkästä aikaa lehdessä oli ihania malleja kirjontaan ja ristipistoihin =)


Kortin värit valikoituivat hääparin mielivärien mukaan.
Mukaan pakettiin lähti myös pieni "mökki" Kajsan iloiset tilkut -kirjan ohjeiden mukaan.


Onnittelut tuoreelle hääparille!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Virkattu lamppu ja kuvia meiltä


Innostuin kovasti, kun näin inspiroivia kuvia ja virkattuja lampun varjostimia mm. täällä:



Mun teki mieli itsekin kokeilla jotakin vastaavaa =)


Meinasi kyllä jo tekovaiheessa usko loppua kesken, mutta tällaisen sain aikaan =)
Ohje virkattuun pääliseen sovelsin itse. Lankana on Novitan Miami ja koukkuna nro 3.


Tämä tuli tehtyä nopeasti ja helposti. Virkkasin yksinkertaisen hupun vanhan IKEA-varjostimen päälle. Halusin, että valo näkyisi hupun läpi.

Lamppu sopii musta aika kivasti meidän makkarin sinisiin sävyihin =)


Suurin osa tyynyjen päällisistä ja kirjailtu peitto ovat muistoja häämatkalta Intiasta vuosien takaa. Tapetti löytyi meille Tapettitalosta.


Harmaa kupu lampun yllä kaipaa kyllä ehkä vielä valkoista maalia...

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äideille


Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille!


Olen saanut tänä vuonna ihailla mahtavia lasten tekemiä lahjoja ja viettänyt päivää yhdessä rakkaiden kanssa =)





torstai 9. toukokuuta 2013

Puinen astiakaappi leikkeihin


Ukki kävi meillä pitkästä aikaa nauttimassa kaupunkielämästä, tuoden mukanaan huikean tuliaisen tytöille: puisen astiakaapin! 

Kaikki kaapin rakennusmateriaali on kierrätettyä, vanhoista projekteista ylijäänyttä tavaraa.  Viimeistelin kaapin valkoiseksi ja kestäväksi Otexin ja Maalarin Valkolakan avulla.

Nuorimmainen järjesti heti kaapin ja työvälineet tarkkaan järjestykseen. Maija Mehiläinen -astiasto löytyi Tarjoustalosta ja muut astiat ja purkit ovat kirpputorilöytöjä vuosien varrelta. Virkkasin myös pienen patalapun sopivin sävyin.


Me kaikki tytöt ollaan superinnoissamme tyylikkäästä keittonurkkauksesta! Suurkiitokset Ukille!


Nyt kokkailemaan!

torstai 2. toukokuuta 2013

Esikoisen kännypussi

Kääk!

Esikoinen sai ensimmäisen kännykkänsä! (Tuleva ekaluokkalainen ei tietenkään saanut mitään älypuhelinta, vaan mamman vanha kännykkä pääsi kierrätykseen =) )

Jotta tämä kierrätyslahja olisi spesiaali, tein muruselle oman kännykkäpussin. Ajatukseni oli tehdä nopeasti valmistuva, jo hallussani olevista materiaaleista ommeltu pussukka. Näin kännykkä toivottavasti ei katoaisi / joutuisi hiekan tai mudan armoille.... Materiaalit löytyivät omista varastoista ja mallia pussukkaan hain Pinterestin avulla.


Materiaaleina oli mm. askarteluhuopaa, sisuksen vuorasin puuvillakankaalla ja hihnoina toimii kaksinkerroin taiteltu koristenauha. Helmet ja paljetit kaivelin tyttären askartelulaatikoista =)


Aika veikeä tuli ;) Tytär ilahtui kovasti. Nyt pikku askelin harjoittelemaan kännykän käyttöä...

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vapputerveiset!

Iloista Vappua kaikille!


Meidän vappu koostui ilmapalloista, simasta, muurinpohjalettujen paistosta ja auringon säteistä =)





Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...