Noin vuosi sitten yritin harjoitella kutomista ja tein nuorimmaiselleni neuletakin. Malli oli minulle mieleinen, mutta neulominen ei vaan oikein ota sujuakseen minulta. Neulomisjälkeni ei ole tarpeeksi siistiä. Paitsi tietysti ns. "aina oikein" -neulominen :)
Ajattelinkin kokeilla esikoiselle samaa takkimallia virkaten. Olin tosin hävittänyt alkuperäisen neuleen ohjeet... Malli oli mielestäni jostain 70-80-luvun käsityölehdestä. Lankana käytin muistaakseni Novitan vauvojen neuleisiin sopivaa lankaa. Napit ovat Eurokankaasta.
Koska olin hävittänyt ohjeet aloin mittailemaan vanhaa neuletta ja lisäsin kaavoihin pituutta mm. hihoihin ja neuleen alareunaan. Ihanasta projektista tulikin hiukan työläämpi... Sain muutaman kerran purkailla jo tehtyä... Opin taas melkoisesti kaavoittamisesta, mittasuhteista ym. Onneksi takista tuli lopulta sopiva ja mielestäni aika siistikin.
Takki on virkattu kaksinkertaisella 7 veljestä -langalla käyttäen no 7 virkkuukoukkua. Takista tuli kyllä melkoisen painava. Voipi olla että toisenlainen lanka ja virkkuukoukku olisi tehnyt neuleesta kevyemmän. Napit on ostettu Eurokankaasta. Takin värit olivat esikoisen valitsemat. Pinkit napit ovat kuulemma tässä takissa parasta!