maanantai 21. maaliskuuta 2011

Keijujen koti


Keijut ja etenkin Helinä-Keiju ovat nyt kuumaa kamaa meidän perheessä. Lapsille on kerääntynyt pikku hiljaa ihania pieniä keijuja, mutta heillä ei ole omaa taloa. Esikoinen harmittelikin minulle sitten yksi ilta sitä kun nukeilla on nukkekoti ja muumeilla muumitalo, mutta keijuilla ei ollut omaa taloa...


Kävimme katsomassa lasten kanssa netistä minkälaisissa kodeissa keijut asustelevat. Sitten aloimme pohtia voisiko sellaisen vaikkapa askarrella. Kaapista löytyikin onneksi sopiva ylimääräinen laatikko josta aloimme suunnitella keijuille omaa kotia. Ikkunatkin oli jo valmiina. Oviaukko vain sivuun ja miettimään miltä koti voisi näyttää.




Keijut asustelevat luonnossa joten kaivoimme esiin vihreitä kankaita. Päätimme tehdä ruoho-/lehtikodin. Laatikko päällystettiin erinäköisillä ja kokoisilla kangassuikaleilla.  


Samalla päätettiin että ikkunoissa piti olla kukkaverhot. Grillitikuista löytyi sopiva materiaali verhotankoon. Verhot on vain leikattu sopivan kokoisiksi ikkunoihin ja alareunat kiristetty ompelulangalla. Verhot liimattiin kiinni tankoihin ja tanko seinään.

Mietimme myös kovasti minkälaisia mattoja keijuilla voisi olla kunnes muistin rikkinäisen Ikean lastenjakkaran pääliosan josta saatiin mahtava ruohomatto heidän kotiin.




Sänky syntyi pienestä pahvirasiasta ja se koristeltiin vihreällä pahvilla ruohosängyksi. Patjaksi liimattiin huopaa. Tyynyjen tuli olla tyttöjen mielestä ehdottomasti kukkia. Kahdesta erivärisestä askarteluhuovasta syntyi kätevästi kukkatyynyt. Kukallisesta ikkunaverhokankaasta ommeltiin vielä peitot sänkyyn.



Sitten tarvittiin vielä pöytä. Se syntyi wc-paperirullasta ja pahvista, jotka päällystettiin ruskealla huovalla. Tuoleina toimivat kävyt. Pieniä keijukaistavaroita säilytetään pienessä tulitikkurasia-arkussa. Viimeisenä silauksena seinät koristeltiin keijutarroilla ja keijupölyllä (kultahileliimalla). Nyt on keijuillakin oma talo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...