sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Virkattu raidallinen neuletakki

Sainpas sen viimeinkin valmiiksi!

Halusin reippaan värisen neuletakin raidoilla. Kaupoista ei tuntunut löytyvän mulle mieluista mallia =( Olivat joko liian pitkiä, ruman mallisia tai liian värittömiä mun makuun.

Pakko oli yrittää virkata itse. Tällainen siitä sitten tuli (enkä tehnyt takkia kuin vain 4kk....)






Virkattu neuletakki on tehty oman mielen mukaan kokeilemalla, purkamalla ja uudelleen virkkaamalla. Työläs projekti, kun ei ollut ohjetta =(

Värit ja raidat on musta aika makeet. Ja ne raidat on kyllä nyt tarkasti kohillaan vaikka kuvakulmat vähän vääristävät. =) Tällä takilla tarkiaa vilukissakin pakkasella hyvin! Seiska veikka ei petä! Tosin lanka kutittaa hieman...



Lankana oli Novitan seiska veikka neljässä eri sävyssä ja virkkuukoukku oli no 4. Takin nappi löytyi viime kesänä maaseutumatkalta Iisalmesta.

Virkkaukset on tehty mm. kiinteillä silmukoilla, puolipylväillä, pylväillä ja kaksoispylväillä.

Halusin neuleesta mekkomaisen mallin. Ompelin takin sisälle kuminauhan, jotta malli pysyisi mieluisena. Virkatut jutut kun tuppaavat venymään helposti muodottomiksi...


Lämpöistä ja mukavaa Uutta vuotta kaikille! 
Teen tässä samalla Uuden vuoden lupauksen, lupaan tehdä ohjeet virkattuihin vauvan hiiritossuihin =) Malttakaa vielä hetki!


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tonttupajan tuotoksia


Viime aikoina tonttupaja on ahkeroinut pieniä joulumuistamisia monille. Uskaltauduin vasta nyt julkaista tuotokset, kun paketit on jo avattu ;)

Päiväkodin tädeille lähti päällystettyjä muistikirjoja:


Kirjat löysin edullisesti Tigeristä ja kangastilkut ovat mm. Marimekosta, Sinooperista ja Perhonen korvanlehdellä -nettikaupasta. Nauhat ja pitsit löytyivät vanhoista varastoista.
Askartelin myös muutamia maatuskaheijastimia:


Ohje näihin söpöihin heijastimiin löysin Taika -askartelulehdestä no 9 /2012.


Kummitytölle ompelin liivimekon:


Kaava liivimekkoon on oma.  Kangas on Majapuulta.

Tonttupaja ahkeroi myös virkkuukoukun kanssa:

Virkattu lätsä ilman lippaa Mun Tekemän ohjeella.


Virkattuja kukkapantoja ja hiuspompuloita lähti myös pukin konttiin mun tyyliin ;)




Hyvää Tapaninpäivän jatkoa!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluterveisiä


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille ihanaa ja tunnelmallista joulua!







lauantai 15. joulukuuta 2012

Jouluaskartelua


Teimme lasten kanssa jouluikkunan leikkihuoneeseen. Näin Pikku-ketun Puuhamaa -blogissa vähän aikaa sitten söpöjä, ommeltuja joulukuusen koristeita ja otin sieltä vähän vinkkiä omaan ikkunaamme :) Kaikki ompelutarvikkeet ovat kierrätetettyjä.


Joululintujen ja pehmotontun kaavat bongasin Kajsan iloiset tilkut -kirjasta. Sienten ja kuusen kaavat ovat omia. Askarreltu söpö purkkitonttu tuli päiväkodista.Virkattu marakattikin sai oman tonttulakin. Ohje marakattiin löytyy kirjasta: Unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja.





Askartelimme muutaman joulukuusenkoristeenkin tyttöjen kanssa :) 



Ohje näihin enkeleihin löytyi Askarrellaan yhdessä -kirjasta. Tarvikkeet ovat Sinellistä ja omasta askarteluvarastosta. Nauha ja pitsikangas on kierrätettyä pitsiverhoa ja joululahjanauhaa.



Askarteluhuumassani uusin perinteiseen joulukalenteriimme myös uudet sydämelliset pyykkipojat edullisesti askartelukartongin ja erikeeperin avulla. Kiitos naapurille vinkistä ;)



Joulukalenteripussit tarvitsivat numerot ensimmäistä kertaa tänä vuonna, koska muutama pikku kätönen kävi tunnustelemassa pusseja ja valitsi aina vain tietyn pussin kerrallaan...

Nyt pussien avaaminen käy oikeassa järjestyksessä =)



Mahtavaa joulunodotusta kaikille!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pahuksen raidat!

Kaivelin kirppikseltä ostamani trikoiset raitakankaat viimeinkin esiin ja päätin alkaa opettelemaan raitojen kohdistamista.

Ajattelin tehdä simppelin tonttumekon, ilman mitään erikoisuuksia. Tavoitteena oli yrittää vain kohdistaa raidat. Lopuksi tuli mieleen ommella mekkoon joku kiva tasku. Se olikin suuri virhe! Onnistuin ompelemaan taskun vinoon :(

En jaksanut ruveta purkamaan... Vaan aloitin epätoivoisen korjausurakan nimeltään "pupu ja paketti". No, lopputuloksena mekosta tuli sitten tällainen:



Pupu ja paketti on ommeltu huopakankaasta, kun en omistanut kyseisen värisiä veloureita tai joustofroteita.

Tonttumekosta tuli tytön suosikki. Sitä on pidetty jopa yötä myöten... Äitiä kyllä harmittaa vähän tuo vino tasku :/




Päädyinkin projektista viisastuneena ompelemaan ihan vaan iloisesti perusvaatteita. Turha hienostella :)


Kaavat ovat Ottobre-lehdistä, muokattu meidän tytöille sopiviksi.



Kankaat ovat muistaakseni Royal-tuotteelta ja Sampsukasta. Ompelin vielä tuollaisen söpön merkin mekon alareunaan :) Tilasin niitä Royal-tuotteelta viime keväänä 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukorttien askartelua lasten kanssa

Joulukorttitehdas on ollut vauhdissa!

Muutamista jouluperinteistä on hauska pitää kiinni, kuten joulukorteista :) Halusin tehdä joulukortit yhdessä lasten kanssa. Niinhän ne perinteet jatkuvat. 

Me tehtiin tänä vuonna tällaisia kortteja:




Kortin tekoon tarvittiin valkoista ja vihreää kartonkia, piirtoheitinkalvo, kirurgin veitsi (kalvon leikkaamiseen), maalarin teippiä ja vaahtomuovipatjan palanen.





Ensimmäinen maalauskierros tehtiin töpöttämällä vihreää askartelumaalia kartonkeihin (Tiimari) :



Toinen maalauskierros tehtiin punaisella sormivärimaalilla:


Kuusi viimeisteltiin maalaamalla sormella keltainen tähti latvaan.


Näiden korttien teko oli tosi hauskaa hommaa! Lapset tykkäsivät kovasti näiden tekemisestä. Valmista jälkeä syntyi nopeasti ja helposti. Korttimalli ja idea ovat Mun Tekemiä.

Hauskaa viikonloppua kaikille! 
Onkos teidän korttihommat jo hallussa? :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kukitettuja pantoja ja hiuslenksuja

Joululahjojen suunnittelu ja toteutus on viimeinkin aloitettu!




Tyttärilläni on paljon ihania tyttökavereita, joille olenkin nyt tonttuillut muutamia hiuspampuloita :) Näiden tekemiseen jäi koukkuun! Vanhat lankakerän loput ja napit saivat kyytiä.

Myös sukulais- ja kummitytöt saavat lahjaksi erilaisia virkattuja kukkapantoja :)



Aikamoista kukkasatoa näin talven keskellä ;)





sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tonttu-ukot, HOP hyppikää!

Kyllä nyt on alkanut tontuttaa! Joulukoristeet on haettu kellarista ja joulua on alettu valmistelemaan. Ensimmäiset piparitkin on leivottu.

Huomasimme tyttöjen kanssa joululaatikoita kaivellessa, että lastenhuoneeseen ei riittänyt kunnollisia joulukoristeita :(

 Onneksi äidin teki kovasti mieli ommella tonttuja :)


Vasemman puoleisen roikkuvan tontun ohjeen löysin Stitch gifts 2011-lehdestä ja oikeanpuoleinen tonttu on "Kajsan iloiset tilkut"-kirjasta. Aika hauskaa hommaa tällainen tonttuilu. Tonttuähky on kuitenkin saavutettu. Ei tonttujen ompelua ainakaan tänä vuonna enempää. Kiitos!


Kaikki ompelumateriaali on kierrätettyä, kaapin pohjalta löydettyä ja vanhan sisätyynyn jämiä. Ei siis tullut kalliiksi :)


Hauskaa joulun odotusta kaikille!



torstai 22. marraskuuta 2012

Kuvahaaste!


Kuuden (kesäisen) kuvan haaste!


Ehtoisa emäntä lähetti mulle hauskan kuvahaasteen, joka varmaan liikkuu siksi, että marraskuu on niin pimeä ja ankea :(

Haasteessa on tarkoitus valita kuusi viime kesäistä kuvaa, aihe on täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Esimerkiksi suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai mistä tahansa kesäisistä kuvista.

Oikein hymyilytti kun kaivelin esiin näitä kesälomakuvia mökkimaisemista. Ihanaa nähdä auringon valoa ja luonnon vihreitä värejä ja muistella kesän riemukkaita hetkiä :)

Haastan seuraavat blogit nauttimaan kesämuistoistaan:



 Ei sitten oteta paineita! Otetaan rennosti :) Haastakaa, jos jaksatte!









Toivotan näiden kuvien myötä kaikille aurinkoa ja hyvää fiilistä harmaaseen arkeen!

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...