lauantai 21. tammikuuta 2012

Mekkokokeiluja

Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei kerkeä tehdä käsitöitä. Arki tuntuu nielaisevan suuren osan vuorokaudesta.

Tämän verran sentään kerkesin ompelemaan yön pikku tunteina:




Monet bloggaajat ovat kehuneet uusinta Ottobre-lehteä kirjoituksissaan ja täytyihän minunkin tutustua lehteen. Ja numerossa tosiaan näytti olevan kaikenlaista kivaa kokeiltavaksi!

Olin jo pitkään haaveillut tällaisen Peppi-tyylisen essumekon tekemisestä. En vain ollut löytänyt kunnollisia kaavoja. Mutta onneksi se löytyi Ottobre 1/2012 -numerosta nimellä "Our happy village". Suurensin sitä hiukan meille sopivammaksi kokoon 98-104.

Onneksi kangasvarastoissani löytyi sopivia kankaita. Essumekon kankaat tilasin jo viime syksynä Perhonen korvanlehdellä -puodista. Punavalkoruudullinen kangas mekon sisäpuolella on tilattu viime syksynä Huvikankaasta.



Lisäsin tähän malliin taskut pikku poneille ja Pet shopeille :)


Esikoinen katsoi essumekon tekoa haikeana ja toivoi minulta jäätelöhametta itselleen. Jäätelökangas on myös tilattu Perhonen korvanlehdellä -puodista.

Tässä nyt ensimmäinen hamekokeilu tällaisesta mallista omalla kaavalla :) Resoria täytyy muistaa leikata ensi kerralla leveämmin vyötäröön...



Olen päättänyt opetella taskujen ompelua, ja nyt olen sitä jälleen harjoitellut! Kaikkien taskujen kaavat ovat omia kokeiluja. Pääsin harjoittelemaan näissä ompelutöissä myös vinonauhan tekemistä. Viheliäistä puuhaa...

Sovituskuvaa en saanut otettua mallin päällä. Oli kuulemma muuta tekemistä... :)

12 kommenttia:

  1. Tosi herkut, ihanat kankaat ja onnistuneet mekko/hame! Vinonauhan tekemisen kanssa vierähtä tovi ja toinenkin...Taskut ovat myös kivat.

    VastaaPoista
  2. Olet tehnyt ihanista kankaista IHANUUKSIA!!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania ompeluksia! :) Tosi kivoja nuo kankaat ja nuo taskut on kyllä hirmu tärieä juttu lapsille :)

    VastaaPoista
  4. Ompas ihania ompeluksia! Niin suloiset kankaat. :)

    VastaaPoista
  5. Kivoja olet kuitenkin ehtiny tekemään. Ja ihanat kankaat sinulla näissä.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kankaat ja pilkkutaskut <3 Tykkään!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat nuo kankaat ja hauskat mallit ompeluksissa! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat mekot ja herkulliset kankaat!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat olet tehnyt noista kankaista.Varsinkin essumekko. Mun täytyiskin varmaan laittaa kauppaan kuvagalleria, jonne halukkaat vois laittaa kuvia.Enpä tiennytkään, että olit tilannut nämä:)

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihania! Poneja varten on aina hyvä olla taskuja! :D

    VastaaPoista

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...