sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tähkäpää juhlii

Meillä vietettiin esikoisen syntymäpäiviä Tähkäpää(englanniksi Tangled) -teemalla railakkaasti "kotitornissa"!

Internetistä löytyi mahtavia ohjeita Tähkäpää-teeman ympärille. Keksimme matkan varrella muutamia omiakin Tähkäpää-askarteluja tyttären kanssa =) 


Osa vieraista ei aikaisemmin meillä ollut käynytkään, joten laitoimme oveen hieman vinkkejä =)


Teimme yhdessä kutsukortit ja koristeviirit.





Tämän vuoden kovin juttu tuntui olevan Piñata. Katselin piñatoja nettikaupoissa ja totesin, etten halua maksaa kerran rikottavasta tuotteesta. Päädyimmekin omatekoiseen malliin. Tosin tämä meidän piñata näyttää ehkä enemmän pallokalalta kuin Pascal-kameleontilta =)


Piñatan tekeminen ei ollut vaikeaa. Hyvät ohjeet löysin täältä (klik)


Karkit siirrettiin piñatasta tietysti paistinpannulle, leffan hengessä. Kaikki karkit olivat kääreellisiä nameja. Tähkäpää-lautaset ja -mukit ovat tuliaisia Amerikasta.


Ohjelmassa oli mm. värityskuvia, piilosta, ilmapalloleikkejä, aasin häntää Tähkäpää-versiona ja aarteenetsintää.


Iso Flynn Rider -juliste askarreltiin 9 kpl A4-kokoisista paloista. Leikkasin palat oikeaan kokoon ja teippasin ne yhteen. Lopuksi päällystin julisteen kontaktimuovilla. Kuvan "aasinhäntäleikin" paistinpannut ovat myös päällystetty kontaktimuovilla.  


Aarrepussukoissa oli tytöille irtohiuksia, tähkäpää-kynä, kiiltokuvia ja pienet prinsessavihkot. Aarteet olivat alennusmyynneistä, kirpputorilta ja tuliaisina Amerikasta.


Poikavieraiden pussit olivat vähän katu-uskottavampia ;) Sieltä löytyi mm. sormiskeitit, namia ja kynät.


Synttärivierailla tuntui olevan mielettömän hauskaa ja oma Tähkäpäämme oli onnesta sekaisin.


Kiitos kaikille juhlijoille! Nyt voi huokaista, seuraavaan juhlakauteen on vielä vuosi aikaa =)

Keywords: Tangled birthday party Rapunzel

15 kommenttia:

  1. Olen ennenkin ihaillut näitä sinun teemasynttäreitä, ja tämäkin on mielettömän upea! Hurjasti kaikkea kivaa. Varmasti oli ihanat juhlat sekä sankarin että vieraiden mielestä:)

    VastaaPoista
  2. Upeat juhlat varmasti! Tuo postiluukun Tähkäpää sekä kutsukortit sykähdyttivät erityisesti, samoin kameleontti :) Taidan pistää vähän vinkkejä korvan taakse, sillä meilläkin tuo Tähkäpää on taatusti ajankohtainen aihe myös tulevaisuudess :)

    VastaaPoista
  3. Ihania ideoita! Voi vitsit kun itelläänkin ois muksu niih vois kaikkee tämmöstä ihanaa järjestää sille :)

    VastaaPoista
  4. olipas kivoja juhlatekemisiä! Sankari oli syystäkin onnellinen!
    Mukavaa kun joku järjestää noinkin mielenkiintoisia juhlia!!

    VastaaPoista
  5. No huh huh! Miten ootkaan jaksanut! Mun esikoinen olis kyllä ollut kemuilla onnesta soikeana :)

    VastaaPoista
  6. Ihania juttuja! Ideoita ei puutu ja paneutumista aiheeseen :) Itsekkin tykkään järjestää teemajuhlia,meil oli just sirkus+Disco synttärit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ihan koukussa. Hauskaa hommaa =) Kuulostaapa kivoilta juhlilta!

      Poista
  7. Wau, teillä on kyllä lapsilla niin mahtavia syntymäpäiväjuhlia että voi vain kateudesta huokailla kun ei itse ole yhtä viitseliäs.

    VastaaPoista
  8. apua miten kekseliäs, minä ei oikein tykkää lastenjuhlista ollenkaan, jotenkin nolo mutta näin se on. tämmöiseen juhlaan olisin kyllä halunnut osallistua, varmasti lapset tykkäsivät, hatun-nosto!!!

    VastaaPoista
  9. Oli pakko nauraa ääneen kun näin ton postiluukkuletin :D Toivon että jaksan tulevina vuosina panostaa yhtä paljon, kun tyttö tuosta vähän kasvaa ja kaverisynttärit tulee ajankohtaisiksi :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille <3 Lastenjuhlien järjestäminen tyttärien kanssa on aina hauskaa. Niitä saa suunnitella pilke silmäkulmassa ;) Elämässä on hyvä olla iloa!

    VastaaPoista

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...