Tein varsinaisen löydön taloyhtiömme roskiksesta!
Joku oli ystävällisesti jättänyt kasan kankaita pahvilaatikkoon siististi roskalavojen päälle. Noukin sieltä itselleni muutaman kankaan, sekä tämän satiinilakanan, josta ompelin kolme uutta tyynynpäällistä sohvalle.
Kiinnitin koristeiksi vanhoja pitsiliinoja, jotka sain ystävältäni - ovat hänen mummonsa tekemiä.
Kokeilin myös tällaisen kulmatyynymallin ompelua.
Leikkasin pitsiliinan neljään osaan ja tein palasista koristekulmat.
Uudet sohvatyynyt maksoivat vain vetoketjujen hinnan. Sisätyynyt ovat vanhoja.
Tyynyistä tuli ihanan värikkäät Mun tyyliin :) Ja mikä parasta, mummon virkkaamat pitsit pääsivät viimein paraatipaikalle!
perjantai 27. tammikuuta 2012
lauantai 21. tammikuuta 2012
Mekkokokeiluja
Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei kerkeä tehdä käsitöitä. Arki tuntuu nielaisevan suuren osan vuorokaudesta.
Tämän verran sentään kerkesin ompelemaan yön pikku tunteina:
Monet bloggaajat ovat kehuneet uusinta Ottobre-lehteä kirjoituksissaan ja täytyihän minunkin tutustua lehteen. Ja numerossa tosiaan näytti olevan kaikenlaista kivaa kokeiltavaksi!
Olin jo pitkään haaveillut tällaisen Peppi-tyylisen essumekon tekemisestä. En vain ollut löytänyt kunnollisia kaavoja. Mutta onneksi se löytyi Ottobre 1/2012 -numerosta nimellä "Our happy village". Suurensin sitä hiukan meille sopivammaksi kokoon 98-104.
Onneksi kangasvarastoissani löytyi sopivia kankaita. Essumekon kankaat tilasin jo viime syksynä Perhonen korvanlehdellä -puodista. Punavalkoruudullinen kangas mekon sisäpuolella on tilattu viime syksynä Huvikankaasta.
Lisäsin tähän malliin taskut pikku poneille ja Pet shopeille :)
Esikoinen katsoi essumekon tekoa haikeana ja toivoi minulta jäätelöhametta itselleen. Jäätelökangas on myös tilattu Perhonen korvanlehdellä -puodista.
Tässä nyt ensimmäinen hamekokeilu tällaisesta mallista omalla kaavalla :) Resoria täytyy muistaa leikata ensi kerralla leveämmin vyötäröön...
Olen päättänyt opetella taskujen ompelua, ja nyt olen sitä jälleen harjoitellut! Kaikkien taskujen kaavat ovat omia kokeiluja. Pääsin harjoittelemaan näissä ompelutöissä myös vinonauhan tekemistä. Viheliäistä puuhaa...
Sovituskuvaa en saanut otettua mallin päällä. Oli kuulemma muuta tekemistä... :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Ohje: Virkatut tennaritossut
EDIT: Hello to all english speaking readers! There's now an english translation available!
******
Multa toivottiin ohjetta virkattuihin, Converse-henkisiin tennaritossuihin. Tässä siis ohje! Laitathan mulle viestiä (blogikommentilla tai sähköpostilla, osoite sivupalkissa), jos löydät virheitä / epäselvyyksiä ohjeesta. En ole käsityöalan ammattilainen :)
Julkaisen ohjeen Creative Commons -lisenssillä - saat vapaasti tehdä ohjeesta oman versiosi, kunhan mainitset julkaisemisen yhteydessä, että se perustuu minun ohjeeseeni.
Alkusana
Mikäli et ole ennen virkannut ja olet kiinnostunut virkkaamisesta, suosittelen tutustumaan ensin termeihin ja virkkaamisen tekniikoihin täällä ennen tossujen aloittamista.
Tämä virkkausohje on suunniteltu miehen jalkaan sopivaksi, koko n. 43-47.
Muistathan, että meillä jokaisella on erilainen käsiala virkkaamisessa!
Meillä kaikilla on myös eri malliset jalat. Muokkaa ohjetta jos on tarvetta, ja sovita tossua aina välillä mallin jalkaan, jotta saat sen istumaan käyttäjälle. Tossun tulee olla hieman tiukka, jotta se näyttää hyvältä.
Lankana käytin valkoista, punaista ja mustaa 7 Veljestä -lankaa. Virkkuukoukkuni oli 3,0 koukku.
Aloita tennarien teko tossujen kärjestä. Aloita virkkaaminen valkoisella langalla.
Aloitus:
1. krs: Tee ensin kolme ketjusilmukkaa joista ensimmäiseen silmukkaan tee 12 pylvästä. Ensimmäinen ja viimeinen pylväs virkataan yhteen piilosilmukalla.
2. krs: Aloita kerros aina kolmella kjs:lla (= yksi pylväs).
Jokaiseen pylvääseen virkataan kaksi pylvästä. Sulje kerros jälleen piilosilmukalla.
3. krs: Virkkaa joka toiseen pylvääsen yksi pylväs, joka toiseen kaksi pylvästä.
4. krs: Koko kerros pelkkiä pylväitä. Ei lisäyksiä.
Vaihda toisen värinen lanka!
5.-8. krs: Jatka pylväiden virkkaamista edelleen suljettuna virkkauksena.
Tossu jaetaan etuläppään ja muuhun tossuun!
Etuläppä:
9. krs: Jatka virkkaamista seuraavalle kierrokselle ja virkkaa ensin kaksi pylvästä samaan silmukkaan, 4 pylvästä, kaksi pylvästä samaan silmukkaan, 4 pylvästä ja kaksi pylvästä samaan silmukkaan. Yhteensä siis 14 pylvästä.
Jatka edestakaisin virkkaamista yhteensä n. 12-14 krs.
Viimeinen kerros: 1kjs, 3 ks, 1 puolipylväs, 5 pylvästä, 1 puolipylväs, 3 ks.
Muu tossu:
9. krs: Aloita virkkaaminen samasta silmukasta kuin etuläppä ja virkkaa pylväitä ensimmäinen kerros lisäämättä. Jatka tossua virkkaamalla edestakaisin.
10.-12. krs: Aloita ja lopeta kerros aina virkkamalla kaksi pylvästä ensimmäiseen ja viimeiseen silmukkaan.
13. krs: Aloita kerros virkkaamalla kaksi pylvästä ensimmäiseen silmukkaan ja lisää joka 8:n silmukkaan kaksi pylvästä. Lopeta kerros virkkaamalla kaksi pylvästä viimeiseen silmukkaan.
14. krs: Ei lisäyksiä
15.-17. krs: Jatka tossua lisäämällä joka kerroksen alkuun ja loppuun pylväät.
18. krs: ks. kerroksen 13 ohjeet, lisäys joka 9:n silmukkaan.
19. krs: Ei lisäyksiä
20.-21. krs: Kerroksen alkuun ja loppuun lisäyksiä jos on tarvetta
Virkkaa tossua n. 22-25 krs. Viimeisillä kerroksilla en tehnyt enää lisäyksiä. Jätä pitkä langanpätkä, jolla ompelet kannan keskitakasauman yhteen.
Viimeistely:
Ompele keskitakasauma yhteen. Päättele langanpäät. Virkkaa kaksi kierrosta kiinteitä silmukoita punaisella langalla ympäri tennarin reunaa. Etuläppään ei tule kiinteitä silmukoita!
Sivumerkki:
1. krs: Aloita merkki valkoisella langalla virkaten 3 ketjusilmukkaa joista ensimmäiseen silmukkaan tehdään 12 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla.
2. krs: Jokaiseen pylvääseen kaksi pylvästä, sulje kerros piilosilmukalla.
3. krs: Viimeinen kerros virkataan kiinteillä silmukoilla. Joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla. Jätä pitkä lanka, jolla voit ommella merkin kiinni tossuun.
Viimeistele merkki ompelemalla mustalla langalla tähti ja katkoviivat. Merkkeihin voisi tähtikuvion sijaan laittaa vaikkapa tossujen saajan nimikirjaimet... =)
Viimeistele tossut laittamalla leveää, lenkkitossuihin tarkoitettua kengännauhaa joka kolmanteen kiinteään silmukkaan.
Hyviä virkkaushetkiä!
Hakusanoja: Virkatut tossut, tennaritossut, tennarivillasukat, crochet slippers, tennari villasukat, crocheted sneaker socks, crochet sneakers instructions
Ohje: Virkatut tennaritossut jonka tekijä on Mun Tekemä! on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi lisenssillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)