Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikkiruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikkiruokaa. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Saisiko olla leivoksia?
Teki niin kovasti mieli askarrella...
Kymmenen kappaleen verran pieniä Macaron-leivoksia! Taisi tällä mammalla lähteä askarteluhalu hiukan hanskasta...
Halusin kokeilla myös Tilda-jäätelötötteröitä :)
Jäätelöihin käytettiin aviomiehen vanhat shortsit, vanhan koristetyynyn vanut ja tilkkupalat.
Nyt tytöt voivat leikkiä leipomoa, kahvilaa ja kauppaa!
Ja täytyyhän leipomon / kahvilan pitäjällä olla työessu ;)
Muffinssikangas on Perhonen Korvanlehdellä -kaupasta.
Muut leikkiruoat ovat Mun Tekemiä kaavoiltaan ja kokeiluiltaan.
Herkullista viikon alkua kaikille!
Tervetuloa uudet lukijat!
torstai 6. lokakuuta 2011
Pieniä herkullisia juttuja
Harjoittelimme lasten kanssa korujen tekemistä uunissa kovettuvan massan avulla. Aika hauskaa puuhaa! Suosittelen =)
Uunissa kovettuvat muovailumassat on ostettu aikoinaan Sinellistä. Puuhelmet ja kuminauha löytyivät varastoistani.
Me tehtiin korut näin:
1. Massat kaulittiin ensin levyiksi ja leikattiin sitten sopiviin muotoihin.
2. Sitten paloja yhdisteltiin/muovattiin sopivan mallisiksi englannin lakuiksi.
3. Lakujen keskelle tehtiin reiät ison parsinneulan avulla ennen uuniin laittamista.
4. Sitten lakut laitettiin uuniin kovettumaan.
5. Lakujen jäähdyttyä ne yhdistettiin parsinneulan ja ohuen kuminauhan avulla toisiinsa koruksi.
Voipi olla, että yksiväriset puuhelmet olisivat olleet parempi ratkaisu lakujen väleissä, mutta näillä nyt mentiin mitä kotoa löytyi :) Tytöt valitsivat lakujen järjestyksen ja helmet. Korusta tuli aika painava. Mietinkin että pitäisiköhän yrittää tehdä samanlainen koru vaikkapa paksuista huopalevyistä... Olisi varmasti kevyempi materiaali.
Kokeilin myös tehdä vähän leikkiruokaa taas pitkästä aikaa. Nyt vaihteeksi huovuttaen. Materiaalit on ostettu aikoinaan Etolasta, kirpputoreilta ja Tiimarista.
Tässä siis mokkapaloja:)
Materiaalina on vanha ohut patja, ruskea huovutusvilla, ruskea huopakangas ja sekoitus koristehelmiä. Patja on ensin leikattu sopiviksi paloiksi ja neulahuovutettu sitten ruskealla huovutusvillalla. Sitten ompelin koristehelmet huopapalaan. Laitoin vain liimaa huovan ja pohjan väliin... Saapi nähdä kestääkö mokkapalat leikkejä :) Toinen vaihtoehto pohjan ja kuorrutuksen kiinnittämiseen olisi ollut varmaan käsillä ompelu...
Kaikkia materiaalit olivat vanhoja joten kustannukset näistä leikkiruuista jäivät minimiin.
Tässä joulua ajatellen myös muutama pipari leikkeihin paksusta huopalevystä. Kovasti meillä jo ruinataan oikeiden piparienkin leipomista...
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Piknikille?
Nyt on virkattu leikkeihin pitkästä aikaa uusia juttuja. Olen kokeillut virkata mm. mansikoita ja kakkupaloja. Ohjeet ja idean sain lehdestä nimeltään Candy Magazine 2. Lisää tietoa lehdestä löydät www.svartafaret.se -sivuilta. Löysin lehden Helsingin Oulunkylän kauppakeskuksessa sijaitsevasta Lankamaailma -lankakaupasta. Käykääpä tutustumassa! Aivan mahtava liike!
En noudattanut aivan lehden ohjeita vaan muokkailin niitä oman maun mukaan. Kakkupalojen tuli nimittäin mahtua leikkilautasille. Minulla ei ollut myöskään kyseisen lehden mainostamia lankoja joten jouduin muuntelemaan hiukan ohjeita. Projektin langat ovat kirppiksiltä ostettuja ja käsitöistä ylijääneitä lankakerän loppuja.
Löysin kangasvarastostakin ihanaa ruudullista kangasta. Siitä ommeltiin kädenkäänteessä piknikliina.
Kuvan kori löytyi markkinoilta nyt keväällä kun etsin pääsiäistrulleilleni sopivia koreja. Sopivat mainiosti tähänkin leikkiin :)
Prinsessakakkupala ja suklaakakkupala on tehty melkein samalla tavalla. En tehnyt niitä lehdykän ohjeiden mukaan. Suklaakakkupalan yläreunan kermavaahto oli onnistunut kokeilu ja pienen pieni mansikka kruunaa kyllä tämän kakkupalan. Kokeilin prinsessakakunpalaan myös kakkupaperin virkkaamista alareunaan.
Harmi että langat loppuivat kesken... Mietin että olisin voinut yrittää virkata palojen avulla ehkä kokonaisen kakun.
Mansikat olivat hauskoja ja nopeita tehdä. Niitä on tehty nyt jo enemmänkin.
Muut kuvan herkut olen tehnyt leikkeihin jo aiemmin. Parempia kuvia niistä löydät leikkiruoka-valikkoa selaamalla. Puiset juomapullot ja mehutetrat on ostettu aikoinaan Condiana -verkkolelukaupasta.
Eiköhän lähdetä herkuttelemaan?
Erityiskiitos appivanhemmille tämän jutun toteutumisesta!
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Kesää odotellessa
Kesäisiä hamosia
Haikaillen odottelen jo kesää... Ei pakollisia toppavaatteiden tai kuravaatteiden pukemista eikä hepuleita eteisessä lasten tai äidin puolelta.
Kesää odotellessa ompelukone on alkanut surista. Tässä muutama kesäinen tunika tytöille ja minullekin uusi hame. Kaavat on piirretty muutaman vanhan ja mieleisen vaatteen pohjalta. Kankaat tilasin Lasten Metsolasta jo viime keväänä.
Kesäherkkuja leikkeihin...
Askartelin myös muutaman tikkujäätelön kokeeksi lasten leikkeihin. Ne ovat jo kovassa käytössä. Ohjeet löytyvät Suuri Käsityölehden numerosta 5-6/2010. Nopeaa ja kivaa puuhaa!
perjantai 25. helmikuuta 2011
Pientä suolaista...
Vielä jotain pikkukeittiöön
Karjalanpiirakan kokeilu teddy-kankaasta ja velourista.
Hieman myös kierrepastaa virkaten.
Kotiruokaa
Pikkuäideille jotain suolaista.
Lihapullat on tehty askartelumassapalloista ja sitten neulahuovutettu. Ranskanperunat on leikattu vahvasta askarteluhuovasta.
Spagetit ovat vain langanpätkiä jotka on solmittu yhteen keskeltä. Nakit on tehty vanhasta vauvan velourpyjamasta ja täytetty vanulla.
Muffinsseja ja jätskiä
Tässä on lähdössä synttärilahjaksi muffinssia ja jäätelötötteröä sukulaisille.
Muffinssit on tehty tyhjistä tomaattisosepurkeista jotka on päällystetty vanhojen velourhousujen kankaalla. Sisällä mm.vanua ja vanukangasta. Paljetit ja helmet, koristekangas (Tildan) ja askarteluhuopa löytyivät omista varastoista. Muffinssi on oma ideani. Olen liimannut ja ommellut osia yhteen.
Jäätelön kaavan sain ystävältäni. Tötterökangas on vanhoista housuista ja jäätelöpallo Tildan kankaita. Puuhelmet löytyivät helmivarastosta. Vanu tötterön sisälle löytyi vanhasta sisustustyynystä. Hinta ruoalle jälleen 0e. Pelastukseni halvan leikkiruoan tekemisessä on ollut hyvät varastot napeista, langoista, kangastilkuista, askartelutarvikkeista ja helmistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




























