perjantai 21. lokakuuta 2011

Lämmikettä syksyyn!

Hartiahuivi


Tykkään hartiahuiveista tosi paljon! Ne ovat niin mukavia - lämmittävät sopivasti kaulaa, niskaa ja hartioita viileillä ilmoilla. Huomaan tekeväni uuden huivin aina parin vuoden välein (ja niitä alkaa olla jo aika monta). Tässä viimeisin huiviluomukseni.

Onneksi katsoin lankakoriani ennen projektin aloittamista. Totesin, että kulutan vanhat pois alta ennen kuin fiilistelen uusia lankoja. Olin onnistunut säästämään ja saamaan tutuilta paljon erivärisiä pieniä lankakerän loppuja. Ainoastaan musta 7 Veljestä-lanka oli ostettua.

Malli huiviin syntyi kun löysin vanhan virkatun mukin alusen kaapista. Päätin ottaa siitä mallia näihin virkattuihin palasiin. Sitten jatkoin "mututuntumalla" palojen yhdistelyä. Pienet mustat välipalat tein omalla mallilla. Piti keksiä sopivan kokoinen välipala värillisten joukkoon.




Virkatut tossut

Sain vinkin eräältä lukijaltani toisenlaisista virkatuista tossumalleista. Näissä malleissa ei ommella kun vain yksi takasauma, päinvastoin kuin Pirteissä tossuissani. Käykääpä kurkistelemassa alhaalla olevia linkkejä!

Tossua virkataan siis suljettuna virkkauksena. Pakkohan uutta ohjetta oli heti kokeilla! Lankana oli 7 Veljestä -langan Isoveli.  Kuvan malli on tehty melkein kuin Minni-tossu. Tossu on virkattu kiinteillä silmukoilla. Etsin muitakin ohjeita netistä mutta mulle mieluisimmat ohjeet löytyivät täältä:

Virkatut Minni-tossut

Virkatut tossut

Kiitos tossujen ohjeiden tekijöille!



Minni-tossut istuvat tosi hyvin jalassa ja ne oli nopea tehdä, mutta suuri miinus tässä mallissa on että se näyttää tekevän jalkapohjat kipeiksi jos on paljaat jalat sisällä... Jäi oikein ruutukuviokin kaviooni... Auts! Liekö johtunut liian tiukasta virkatusta jäljestä vai langasta... Ehkäpä ne pehmenevät käytössä :)

7 kommenttia:

  1. Tosi kaunis huivi :) Mä neulon aika vähän, mutta kolmiohuiveja on mullekin kertynyt muutama.
    Edellisen postauksen merenneitohame on myös upea!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana huivi ja nuo tossut kans :)

    VastaaPoista
  3. Tuollaisen huivin minäkin haluan!!! Ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Onpas pirtsakka huivi. Tälläisinä aamuina kun koira paran kanassakin jaksoin tehdä vain 20 minuutin lenkin, potien siitä sitten huonoa omaatunota, tuollainen voisi olla piristävä väriläiskä. Mielikin aukeaisi sateen keskellä-.

    VastaaPoista
  5. I love that scarf. Is there a link to instructions or where to get them somewhere? I didn't see one. Love the posts even though I have to translate them to English. Beautiful work!

    VastaaPoista

Lukijat

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...